Kuva: Igloohome.co

Igloohome Smart Keybox 3 - älykästä avainten hallintaa

Lyhytaikaisen majoittamisen yksi keskeinen asia on päättää, että kuinka vuokrattavan kohteen avainten luovuttaminen tapahtuu sekä miten ja mihin ne palautetaan. Listaan tässä yleisimpiä tapoja ja kerron lopuksi miksi me päädyimme Igloohomen Smart Keybox 3:een uuden kohteemme avainten hallintaan.

Avaimien säilöntävaihtoehdot - viisi eri tapaa

1 Avainboksi koodilla

Yksi suosituimmista ja edullisimmista ratkaisuista majoituskohteissa vaikuttaa olevan omien havaintojeni perusteella avainboksi, jossa on nelinumeroinen numerosarja. Numerosarja toimitetaan asiakkaalle ennen varauksen alkua joko esim. varausportaalista, channel managerista tai tekstiviestillä.  Koodin avulla saa boksin auki ja avaimet boksista käyttöönsä.

Plussat

  • boksit ovat edullisia (maksavat yleensä noin 30 euroa)
  • yksinkertaisia käyttää

Miinukset

  • Numerokoodi saattaa jäädä näkyviin, jolloin kuka tahansa ohikulkija voi nähdä sen – tai lukko jäädä lukitsematta
  • Säilytystila on rajallinen
  • Käyttöaikaa ei voi rajoittaa. Jos numerokoodi on lähetetty vaikka pari päivää ennen, on käyttäjällä mahdollisuus päästä asunnolle, vaikka edellinen vuokralainen on läsnä tai siivous kesken
  • Avainboksi ei pidä kirjaa tapahtumista
  • Koodin muuttaminen on vaivalloista (varsinkin talvella, jos lukko on ulkona)
  • Sopivan kiinnityspaikan löytäminen voi olla haastavaa (kaupungeissa) 
Masterlock

2 R-Kioskin avainpalvelu

R-Kioski on herännyt tarpeeseen ja tarjoaa omaa Avainpalveluaan.  Toimitat avaimet ärrälle ja teet sopimuksen, jonka jälkeen majoittuja voi noutaa avaimet R-Kioskilta.  

Plussat

  • Noutoprosessi on täysin ulkoistettu
  • Avainten luovutus tapahtuu henkilöllisyyttä vastaan 

Miinukset

  • Noutamista ja palauttamista rajoittaa R-Kioskien aukioloaika
  • Käytöstä peritään maksu (5 euroa kerta)
  • Noutopaikan etäisyys kohteesta – noutaminen ja palauttaminen saatetaan kokea työlääksi
  • R-Kioskeja ei ole pienemmillä paikkakunnilla

3 Henkilökohtainen luovutus

Avainten luovutus kasvotusten samalla kun vieraat otetaan vastaan on joidenkin majoittajien toivoma tapa, koska samalla kun esittelee kohteen, voi varmistaa henkilöllisyyden, ryhmän koon ja neuvoa kohteen käytössä. Toiminnon voi myös “ulkoistaa” luotettavalle naapurille tai tuttavalle, mikäli itse asuu kauempana. 

Plussat

  • Pystyy tutustumaan vieraisiin henkilökohtaisesti
  • Varmistaa, että ohjeet menevät perille sekä sen, että seurue on juuri se, joka kertoo olevansa

Miinukset

  • Sitoo vastaanottajan vieraan aikataulujen mukaisesti. Tiedän tapauksia, jossa kauempaa saapuvaa vierasta on varrottu yötä myöten kun aikataulut ovat menneet syystä tai toisesta pitkäksi
  • Liikkumisesta aiheutuu vaivaa ja kustannuksia, etenkin jos asuu etäämpänä

4 Älylukko

Älylukon (esim Yale Doorman, Yale Linus tai Pindora) avulla asiakas pääsee ovesta sisään pelkän numerokoodin avulla. Lukoista saadaan myös tieto milloin ovista on kuljettu sekä niissä on muitakin kehittyneitä ominaisuuksia. Doormania voidaan ohjata myös älypuhelimella, tosin se vaatii lisälaitteen ja Wifin. Pindoraan yhteyden saa mobiililaitteella wifin yli. Pindoran lisäys tehdään huoneiston sisäpuolelle, joten se ei tarvitse taloyhtiön lupaa. Pindoran hinta on 249 € ja Doorman alkaen n. 340€.

Plussat

  • Älykäs seuranta
  • Ei hukkaantuvia avaimia 
  • Koodi voidaan asettaa vaikka vieraskohtaisesti

Miinukset

  • Doormanin asennus huoneiston oveen vaatii taloyhtiön luvan 
  • Hankinta ja asennus töineen on korkea aloituskustannus (Pindora on helpompi tapaus)
  • Taloyhtiöissä, joissa ei ole koodilukkoa alaovella, tarvitaan silti erillinen ulko-oven avain

5 Avainkätkö

Kaupungissa ehkä harvemmin käytetty, mutta maaseudulla on mahdollista myös piilottaa avain sovittuun paikkaan, jonka sitten ilmoittaa saapuvalle vieraalle. Tässä tavassa (kuten myös monessa muussakin avainten käyttöön perustuvassa ratkaisussa) on syytä pohtia, että miten toimitaan, jos asiakas unohtaa avainen sisälle (nimimerkillä kokemusta on).

Plussat

  • Täysin maksuton ratkaisu

Miinukset

  • Ympäristön pitää olla sovelias tällaiselle ja/tai kohteessa on kameravalvonta, jolla vuokrausajan ulkopuolella saadaan liikkeestä hälytys

Älylukkojen integraatiot

Smoobun älylukkointegraatiot (11/2021)

Joitakin älylukkoja pystyy integroimaan varausportaaleihin (esim. Airbnb), jolloin varausviestin yhteydessä pystyy automaattisesti lähettämään koodit saapumisohjeen mukana. Smoobu, jota itse käytän, tarjoaa tällä hetkellä usean eri valmistajan lukkoihin integraation (kuva yllä): 

  • Nuki
  • Igloohome
  • Keysoft
  • Sclak
  • TheKeys
  • Masunt
  • Ekeynow (tulossa)

Näistä olen käyttänyt eniten aikaa Igloohomen tuotteiden tutkintaan. Yhteydenotot, palaverit ja keskustelut ovat poikineet myös tulosta senkin vuoksi, että  Tuparent Oy:llä on nyt lupa jälleenmyydä Igloohomen tuotteita Suomessa.

Igloohome Smart Keybox 3

Igloohomen tuoteportfoliossa on monia älylukkoja (kuva alla), joista Padlock ja Keybox 3 ovat minusta erityisen kiinnostavia. Mortise -tuotteiden yhteensopivuudesta Suomalaisiin oviin en osaa vielä sanoa.

Kuva: Igloohome.co

Koska meillä oli tarvetta avainten säilöntäratkaisulle ja Smart Keybox 3:n käyttö alkoi kiinnostamaan, oli  luonnollista laittaa lukko tilaukseen, joka tulikin reilussa viikossa kotiin.

Igloohome Smart Keybox 3 myyntipakkaus

Smart Keybox 3 on kombinaatio avainboksin ja älylukon välillä. Se tarjoaa tavallista avainboksia selvästi suuremman säilytystilan avaimille ja toimintoja, joita mekaaniseen lukkoon ei  saa.

Myyntipakkauksessa tulee

  • lukko
  • kaksi erilaista kahvakokoa, jolla se voidaan sovittaa erilaisiin kohteisiin
  • ruuvimeisseli 
  • paristot.

Lukko painaa noin kilon ja on jämäkän oloinen laite. Paksuus on 53mm, joten sisään mahtuu isompiakin avaimia.

Mukana tulevasta paperista löytyy QR -koodi, jonka lukemalla älypuhelimella päästään alkuun. Ruuvimeisseliä tarvitaan paristojen vaihtoon. Käyttöönottoon tapahtuu muutamassa minuutissa. Lukon voi asentaa joko kiinteästi kahdella ruuvilla seinään (ruuvinkannat jäävät kotelon sisäpuolelle piiloon, eikä niihin pääse lukkoa avaamatta käsiksi) tai kahvastaan roikkumaan esim. ovenkahvaan tai tankoon.

Lukossa on myös kumisten suojien alla USB-C liityntä mikäli patterit sattuvat loppumaan kesken (alhaisista patterin tasoista saadaan myös varoitus). 

Sovellus

Älylukkoa varten ladataan sovelluskaupasta Igloohome sovellus, johon syötetään perustiedot ja sen jälkeen kaikki onkin valmiina käyttöön.

Koodit

Lukon voi avata joko älypuhelimen sovelluksen avulla tai syöttämällä PIN koodi lukkoon. Tämä on mielestäni kätevää, koska se ei aina vaadi älysovelluksen asentamista, joka olisi vaivalloista lyhytaikaisessa vuokrauksessa vuokralaisia kohtaan.

PIN koodeja voidaan myöntää viitenä eri vaihtoehtona:

  • Pysyvä PIN koodi
  • Tietyn ajan voimassa oleva PIN koodi
  • Toistuva PIN koodi
  • Kertakäyttöinen PIN koodi
  • Bluetooth koodi (toiseen älypuhelimeen Igloohome -sovelluksella avattavaksi)
Igloohome sovellus (Android)
Igloohome Smart Keybox 3
Tilava säilytyspaikka
Kahvan vaihto
Paristokotelo

 Igloohome Smoobu -Integraatio

Integroimalla Keybox 3 Smoobun kaltaiseen Channel Manageriin saadaan avainkoodien toimittaminen automatisoitua. Smoobu-Igloohome -integraatio toimii siten, että ensin pyydetään Igloohomen tuesta (sähköpostilla) API Key, joka lisätään Smoobuun. Tämän jälkeen lisätään haluttuun viestipohjaan teksti [igloohomeLockCode]. That’s it!

Kun kohteen asiakkaalle lähtee Smoobusta viesti, sen mukana menee myös  yksilöllinen PIN koodi, joka on voimassa vain kyseisen varauksen alku- ja loppuaikojen välillä. Tämä on erinomainen ominaisuus, koska sillä varmistetaan, että tuleva vieras ei vahingossakaan mene hakemaan avainta edellisen vuokralaisen ollessa asunnossa.

Lukko on nyt ollut käytössä jo hetken aikaa ja näyttää toimivan mainiosti. Asennuspaikaksi jouduimme tässä kohteessa valitsemaan polkupyörän rungon, joten se ei ole säältä suojassa, joskin lukko on IP66 suojattu, joten tästä ei pitäisi muodostua ongelmaa.

Lukon käyttölämpötila-alueeksi on merkitty -20°  – 50° C, joten nähtäväksi jää miten se suoriutuu kovilla pakkasilla.

Plussat

  • Yksilöllinen PIN-koodi, joka on voimassa vain varauksen ajan
  • Smartbox 3:ssa on reilusti tilaa vaikka useamallekin avaimelle
  • Ei kuukausimaksuja
  • Ei riippuvainen Wifi -verkkojen toimivuudesta
  • Lukkotapahtumien seuranta (myös avausyritykset)

Miinukset

  • Hankintahinta korkeampi kuin avainboksilla (mutta halvempi kuin Yalen tai Pindoran älylukot)
  • Sopivan sijainnin etsiminen esim. kaupungissa

 

Mikäli lukon hankinta kiinnostaa, ole meihin yhteydessä ja kerromme lisää.

fiFI